Näytetään tekstit, joissa on tunniste koruja ja koristeita. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koruja ja koristeita. Näytä kaikki tekstit

28.5.2015

Tanssille

Loka-marraskuussa ompelukone surisi melkoisen ahkerasti. Nyt näette, miksi. (Olen riittävästi toipunut tuosta urakasta ;) )

Balettisatuun Ruma Ankanpoikanen ompelin jonkin verran uusia pukuja nuorille tanssijoille. Ja mikäs oli ommellessa, kun siitä hommasta niin tykkää :)

Ihan alusta asti tuli tehtyä jonkin verran uusia pukuja. Sen lisäksi tuunasin jonkin verran vanhoja pukuja, mutta niistä saavat kuvat nyt jäädä laittamatta tänne.

Rumassa Ankanpoikasessa päähenkilö näkee joutsenparven. Tämä tapahtuu ennen kuin hän itse tietää olevansa samanlainen. Puvustuksessa käytettiin hyväksi jo aikaisemmin tekemiäni tutu-hameita (tein yhden uuden kuitenkin) ja niihin ompelin korsettiyläosat, jotka oppilaat itse koristelivat kiinnittämällä tyllinpalaseen höyheniä. Materiaalina oli mm. lycraa, jotta korseteista tuli sellaiset, että niitä voidaan käyttää mahdollisimman monipuolisesti ilman suurempia muutoksia.



Tein myös kaksi uutta helmasta vähän leveämpää tutu-hametta ja niihin mukaan korsetit Rumalle Ankanpoikaselle (kolmoismiehitys), joka sadun lopussa on muuttunut joutseneksi.


Balettisadussa oli mukana pieniäkin tanssijoita, joille tein auringonsäteiden hameet. Näitä oli kiva tehdä, vaikkakin helma olisi saanut olla hitusen leveämpi, ja ehkä pidempikin.


Kokonaan uusi aluevaltaus oli lycrahaalarien ompeleminen. Tässä kuvassa on kauriit, joilla on päällä pitkähihaiset lycrahaalarit. Selässä on vetoketju, että haalarin saa päälle. Näitä tein yhteensä neljä.



Näiden lisäksi ompelin yhden harmaan haalarin, johon ei tullut vetoketjua, sekä vihreitä melko pitkiä peplum-päällihameita ja vähän sitä sun tätä.

Tein myös koristeita. Tässä joutsenien pääkoriste, joita näpräsin useammankin.





Mutta näiden tekemisestä on siis jo aikaa. Melkein puoli vuotta. Nyt taas voisi tehdä jotain uutta :)

15.12.2013

Joulu(näytös)kiireitä

Kiireiset kuusi viikkoa takana. Mutta "voittajan" on helppo hymyillä :) Eilen oli oppilasnäytös, joka meni uskomattoman hienosti. Ja olipa kauniita esiintymispukuja nuorilla tanssijoilla, vaikka itse sanonkin ;)

Kuvakavalkadia seuraa...


Jo viime vuonna tein tällaisia tonttujen hiippalakkeja. Nyt tänä vuonna niitä piti tehdä lisää.



Kukkakankaasta tein yhteensä 15 tunikaa. Seitsemän keltaista, seitsemän vihreää ja yksi, jossa etupuoli on vihreä ja takapuoli keltainen. Nämä oli näppärä tehdä, kangaskin oli 100-prosenttista puuvillaa :)


Hieman huonolaatuinen kuva, mutta täydennysompeluna tein 3 mustaa velourmekkoa.

Ja sitten ylpeydenaiheeni: 6 uutta tutu-hametta!






Vanhimman balettiryhmäni kanssa harjoittelimme Jalokivet baletista Prinsessa Ruusunen. Oppilaita ryhmässä on kahdeksan, ja sovitin tanssit niin, että kaikki kahdeksan pääsivät lavalle yhtä aikaa. Hopeassa oli kolme tanssijaa, kullassa kaksi ja timantissa myös kolme. Näistä tutuista kaksi oli vanhempaa tuotantoa, ja hyvillä ohjeilla "tekaisin" sitten kuusi lisää :) Ja niihin totta kai päälliset, platet, joissa värit roolijakojen mukaiset. Korsetit on vanhat, mutta niihin taiteilin uudet koristeet valkoiselle tyllille, jonka sitten harsin korsettiin kiinni. Tadaa - uusi ilme on valmis! Niin, askartelin myös kruunut sopimaan tähän kokonaisuuteen. Hopea, kulta ja timantti. Harmi, että Tiimari meni konkurssiin. Nyt pitää etsiä uusi paikka, josta saa tällaisia isoja "pukukoruhelmiä"...




Erillisenä proggiksena tein myös tanssiteatteripuvustuksen. 12 kappaletta "mekkohaalareita" koreografin suunnitelman pohjalta. Näitä oli kiva vaikkakin haastava tehdä. Silikoniolkaimet aiheuttivat pientä päänvaivaa, mutta siitäkin selvittiin toistaiseksi :)



Ja sitten vielä yhdelle ryhmälle ompelin 12 jouluista pikkuviittaa. Punainen kangas on loimusamettia, valkoinen reunus on pitkänukkaista fleeceä, jota löysin juuri sopivankokoisen palan omasta jemmasta.


Näiden lisäksi tein 16 paria henkseleitä hyvin yksinkertaisella metodilla mustasta leveästä kuminauhasta sekä pienille tanssijoille (piparkakut ja marmeladit) tanssin nimeen sopivat hameet. Täytyypä katsoa, saisinko noista kuvat vielä otettua.

Nyt seuraavat viikot käytän neulomiseen. Onneksi on kohta joululoma. Tosin kun nyt pääsin vauhtiin, tekee kamalasti mieli tehdä vielä lisää valkoisia tutu-hameita. Onhan 8 kpl nyt kuitenkin aika vähän... ;)

29.5.2013

Korsetti ja koristelut

Kevätnäytökset ovat takana ja kesäloma kolkuttelee ovella. Mahtavaa!

Tuhkimo-kokonaisuus meni oikein hienosti, ja puvut näyttivät hyviltä näyttämöllä. Valaistus vielä oikein korosti pukujen hehkua. Heh ;)

Olipa hyvä, että n. viikkoa ennen näytöksiä huomasin, että vihreän puvun korsetti ei oikein istunut tanssijalle. Ei muuta kuin uusi korsetti tekoon! Hyvin ehti.

Tässä käytin Tutu.comista tilaamaani korsetin kaavaa, joka on kuulemma tehty Margot Fonteynin käyttämien pukujen mukaan. Vähän kaavaa muokkasin, koska en tykännyt terävästä "kärjestä" takana keskellä alhaalla, mutta muuten - ja kiitos mallinukkeni - sain korsetin istumaan tanssijalle tosi hyvin.



Olipa hyvä, että olin tätäkin kangasta ostanut vähän reilummin... Sitä oli jäljellä juuri sen verran, että sain tuon korsetin tehtyä. Huh.


Tämä korsetti on siitä kiva, että se tulee tuohon lantiolle, kun se aikaisempi laskeutui sivuilta vain vyötärölle. Puvut olivat enemmän samanlaiset näin.

Ehkä seuraavaan korsettiin tällä kaavalla vähän fiksaan vielä tuota selkää. Olkaimet pysyivät ihan hyvin, mutta saatan haluta kokeilla tehdä sellaisen version, missä on ihan tavallinen mutta tuolla tavalla avonaisempi selkäosa.

Ja tulihan niitä paljettejakin ommeltua...
Näihin vanhoihin valkoisiin korsetteihin ompelin tyllin avulla koristeet. Näyttävät tosi hienoilta, eikö vain :) Ja koska paljetit on ommeltu tylliin, joka on taas yhtenä kappaleena harsittu kiinni korsettiin, saa koristeet helposti irti, jos on tarvis.


Niin, ja nuo vaaleanharmaat hameet tein myös.

On tämä jännä, miten nälkä kasvaa syödessä. Kamalasti olisi pukuideoita testattavaksi kesälomalla, mutta saa nähdä, ehtiikö sitä ompelukoneen ääressä istua...

12.11.2012

Tiaraprojekti jatkuu

Olin hommannut erilaisia helmiä näköjään ihan kiitettävän määrän :)

Jatkoin tiaroiden näpräämistä tänäänkin, kun se oli mukavaa puuhaa samalla kun katsoin Nelosen ruutu.fi:stä Vielä elämää -ohjelmasarjan jaksoja. Viimeistelin yhden keskeneräisen kiekuratiaran, ja tein kokonaan kolme uutta erilaista tiaraa.

Tässä suosikkini, joka voisi sopia vaikka Prinsessa Ruususelle:


Keksin jostain tuon sydänaiheen, ja tämä sitten (mielestäni) onnistui ihan nappiin.

Seuraavat kaksi muuta tein saman kaavan mukaan. Toisessa on hopeanvärisiä ja kirkkaita helmiä ja toisessa kullanvärisiä ja kirkkaita helmiä. Näistäkin tykkään kovasti.



Nyt voisi valita sen mallin, mistä alkaisi sarjatyönä tehdä useampia kappaleita. Toisaalta, miksi hätäillä, kun vielä on pari ideaa toteuttamatta... ;)

9.11.2012

Onko tukka hyvin?

Tänään oli pitkästä aikaa päivällä hetki hengähtää, ja käytin sen heti hyväkseni :) Tyhjensin digiboksia ja näpräsin muutaman uuden tiaran ;)


Tässä koko katras yhteiskuvassa. Vasemmanpuolimmainen on näistä ekaksitehty, ja noita helmiä riitti vain siihen. Liiloja muovihelmiä oli sitten enemmän, ja niistä sain tehtyä nämä neljä (ja melkein viidennen, mutta sitten aika loppui kesken).

Olin Villihelmen nettikaupasta tilannut tuollaisia metallisia hiuskampoja, joissa on päässä pienet reiät kiinnitystä varten, ja ne kiinnitin tiaran keskelle eteen. Nyt pysyvät päässä, kun vielä tuolta sivuilta laittaa tavallisilla pinneillä kiinni.



Tässä yksi liila-valkoisista lähikuvassa. Sitä en tiedä, miltä nämä näyttävät näyttämöllä, kun ei näissä ole niin kovasti bling-blingiä kuin ehkä olisi toivottavaa. Itse tykkään tuosta muodosta. Vähän muuta kuin perinteinen kruunu :) Ihan täysin omaa designia tämä ei ole, vaan samantyylisestä tiarasta näin jokin aika sitten kuvan.

Saa nähdä, menevätkö nämä pian ihan käyttöönkin... :)

8.10.2012

24 h

Jos näkee uniakin neulomisesta, tanssipukujen ompelemisesta ja tiaroiden askartelemisesta, niin onko se silloin sama kuin hyvin suunniteltu = puoliksi tehty?

Ajattelin vain tulla kertomaan, että ne ajat, joita en tällä hetkellä käytä käsitöiden tekemiseen (tai tanssien/tuntien suunnitteluun) ovat siltikin täynnä melkoista ideointia ja haaveilua. Ai että, miten taas ideat sinkoilevat pään sisällä! Viikonloppuna unissani tein mm. pari tanssipukua sekä useita tiaroita. Harmi vain, että aamulla totesin vain nähneeni unta. Niistä tekeleistä nimittäin tuli hienot! ;)

5.10.2012

Lisää päänasioita :)

Minkäs sitä innostukselleen mahtaa, tuumin tänään aamulla, kun olin vienyt eskarilaisen eskariin ja huikannut koululaisille hyvän koulupäivän toivotukset, ja kaivoin helmet jälleen esille. Kaksi tiaraa valmistui noin puolessatoista tunnissa. Tämä ensimmäinen oli selvästi helpompi, vaikka ei ihan täydellisesti onnistunutkaan.


Tajusin nimittäin, että tuo yläkaari jäi hieman liian lyhyeksi, ja siksi taipuu tuonne taaksepäin, vaikka sen pitäisi taipua eteenpäin tai olla enemmän pystympi. Mutta harjoitus tekee mestarin, eikö sitä niin sanota ;)

Tähän toiseen olen erityisen tyytyväinen! Se onnistui hienosti siitä huolimatta, että pyöreästä metallilangasta tehty "pääpanta" ei ole ideaali silloin, kun pitäisi saada yksittäiset "korupiikit" pysymään pystyssä. (Ja siksi tilasin jo eilen pari litteää pääpantaa, joihin kokeilen samaa systeemiä, kunhan ne pannat nyt ensin postissa tänne asti tulevat.) Yllättävän hyvin nuo pidemmät kuitenkin pysyivät pystyssä. Jopa niin hyvin, että sain sillä ohuimmalla korumetallilangalla tehtyä tukilangan, joka auttaa noita pienempiä pysymään pystyssä :) Käytössähän tuo tukilanka ei näy, kun tiara on tanssijan päässä ja hän tanssii voimakkaissa valoissa näyttämöllä muutaman metrin päässä yleisöstä.



Katsotaan, ehdinkö viikonloppuna jatkaa tätä askartelua. Huomenna olen menossa myymään käsityökirppikselle ylijäämälankoja ja -kankaita myös äitini varastoista (toivottavasti menevät kaupaksi) ja pitäisi vähän ehtiä remontoidakin. Mutta onneksi ensi viikolla on jälleen aikaa käsitöillekin :)

4.10.2012

Ihanaa näpertelyä

Jatkan tanssipukuaiheisella teemalla yhä vain. Tällä kertaa askartelin hiuskoristeiden kimpussa. Olen jo pitkään haaveillut tiaran tekemisestä. Mitään Swarovskin kristalleja en tanssipukutiaraan tarvitse, vaan ajattelin pärjätä ihan Tiimarista saatavilla akryyli- ja lasihelmillä. Netissä on ohjeita itsetehdyn tiaran tekemiseen ihan kiitettävästi, jos osaa oikeilla hakusanoilla etsiä ;) Englanniksi tuloksia tulee selvästi enemmän, vinkiksi vain. Ensin katsoin läpi kuvia erilaisista tiaroista. Mielessä oli jo jonkinlainen malli, mutta hain vahvistusta mallin toteuttamiselle, tottakai.

Aloitin helmillä ja kirkkailla "kristalleilla". Pohjaksi leikkasin rautakaupasta viime syksynä ostamaani teräslankaa, jonka paksuus on karkeasti arvioiden 2 mm:n luokkaa. Voi olla jopa 3 mm, mutta pyöreästä langasta on kyse. Ja niin jäykästä, että ei vetkuile, mikä on oikein hyvä juttu. Sen jälkeen leikkasin vähän ohuemmasta rautalangasta (jonka olen myöskin ostanut rautakaupasta, surrilangaksikin tuota taidetaan kutsua - ja nimi tulee siitä, kun betonivalun raudoitukset "surrataan" yhteen pienillä teräslanganpätkillä. Tai näin olen ymmärtänyt.) melko pitkän pätkän, jonka toisen pään kieputin hyvään kohtaan tuon "pääpannan" ympärille. Sitten vain pujottelemaan helmiä jossain järkevässä järjestyksessä lankaan. Ekan kaaren kiinnitin pyöräyttämällä langan pari kertaa mahdollisimman tiukasti pääpannan ympärille, ja jatkoin siitä jälleen helmien pujottamista. Kärkipihdit ovat oiva apu kieputuksen kiristämisessä, vinkiksi vain. Viimeisen kaaren jälkeen langan toinen pää kiepsahti nätisti pääpannan ympärille, ja olin tyytyväinen siitä, että helmikaaret eivät lähteneet mihinkään suuntaan taipumaan, vaan pysyivät terhakasti kuosissaan :) Keskimmäisen kaaren keskelle taiteilin helmistä V:n käyttämällä ohutta, korutöissäkin käytettävää metallilankaa. Ja koko komeuden viimeistelin pujottamalla erilliseen lankaan pienempiä helmiä, ja tämän helminauhan kiinnitin tuolla ohuimmalla korumetallilangalla pääpantaan.


Toiseen tiaraan käytin liiloja helmiä sekä muovisesta "strassilevystä" leikattua suikaletta. Tein ensin taas tuon "pääpannan". Sitten leikkasin kolme pidempää ja kaksi lyhyempää langanpätkää vähän ohkaisemmasta messinkisestä langasta. Ensin yksi pää kiinni, sitten helmet lankaan, ja toinen pää kiinni. Ja muotoilu kolmion muotoon. Eka kolmio keskelle, sitten toiset sen viereen niin, että tulivat vähän lomittain. Ja viimeiset kaksi lyhyempää/matalampaa reunoille. Kolmiot kiinnitin myös toisiinsa tuolla ohuella korumetallilangalla risteyskohdista, ettei varmasti ala lerputtaa :) Alareunaan kiinnitin korumetallilangalla strassisuikaleen. Ja hieno tuli tästäkin.



Ja koska nälkä kasvaa syödessä - tietenkin ;) - kävin Tiimarista hakemassa vähän lisää helmiä. Eikä se tietenkään riittänyt. Googlen avulla löysin aika kivan korutarvikekaupan, josta tilasin saman tien vielä vähän enemmän helmiä :)


Näytin tiarat eskarilaiselle, joka tilasi heti itselleen samanlaisen :) Siihen täytyy kyllä varmasti kiinnittää tuohon eteen sisäpuolelle myös sellainen kampa, jolla tiara pysyy päässä vähän paremmin. Nämä tanssikäyttöön tarkoitetuthan kiinnitetään tuolta reunoista pinneillä, ja kun hiukset on nutturalla, ne pysyvät kyllä. Tosin näihinkin voisi sen kamman tuohon eteen laittaa, ihan vain varmuuden vuoksi...