Ei taida tulla timpuria ;)

Ei kaikki mene aina ihan putkeen. Sen sain huomata joulun alla, kun piparkakkutalon tekemisen aika tuli. Useampi vuosi sitten olin höyrypäissäni mennyt ja ostanut muumitalon muotit. Lapset löysivät ne keittiön laatikosta (en ollut piilottanut niitä riittävän hyvin selvästikään), ja itsestään selvästi ajattelivat, että jouluna saisimme ihailla hienoa piparkakkumuumitaloa. No, ei siinä auttanut muu kuin lähteä piparkakkutaikinan ostoon.

Koitti se ilta, kun aloin työstää taikinaa seinä- ja kattoelementeiksi. Kyllä taas harmaiden hiuksien määrä lisääntyi. Niistä pitkistä seinämuoteista ei ollutkaan mitenkään yksinkertaista irroittaa sitä taikinaa niin, että seinä pysyi ehjänä. Minä kyllä tiedän, mistä puhun, uskokaa pois. Tuskallisten tuntien jälkeen piparkakkutalon palaset oli kuitenkin saatu paistettua. Onneksi.

Seuraavana päivänä piti koko talo saada koristeltua ja kasaan. Turvauduimme vanhaan työnjakoon: mies leikki kuumalla sokerilla ja minä hoidin työnohjauksen. (Nuorin lapsista auttoi koristelussa.) No, tällä kertaa lainasin sormeni myös tukitoimiin, eli autoin pitämään keskeneräistä taloa kasassa. Ihan ei mennyt niin kuin strömsössä rakentaminen, kun mennä losautin yhden seinän palasiksi hellalle. Onneksi sulalla sokerilla saa paikattua melkein mitä vain...

Tönö saatiin kasaan, eikä ole mitään, mitä ei runsaalla sokerikuorrutteella saisi paikattua - mitä nyt nurkat eivät ihan kohdanneet, mutta mitä me pienistä.

Kun talo syötiin parempiin suihin uudenvuodenpäivänä, totesimme, että maku kuitenkin oli tallella :)